| Historia |
|
|
There are no translations available. Centek aloitti toimintansa 2000-luvun alussa Savonia-ammattikorkeakoulun, Kuopion yliopiston ja Kuopion Teknologiakeskus Teknia Oy:n muodostamana verkostona. Centek tarjosi tällöin informaatioteknologian koulutusta, tutkimusta ja soveltamispalveluja yrityksille, yhteisöille sekä opiskelijoille. Koulutus- ja tutkimusalojen painopisteenä olivat informaatioteknologia ja sen sovellukset ympäristö- ja terveydenhuollossa, liiketoiminnassa ja muotoilussa. Centek-aihealueeseen kuuluvia hankkeita laskettiin toimijoilla olleen satakunta vuoteen 2005 mennessä. Alkuvuosina Centekin piirissä käynnistyi useita muunto- ja lisäkoulutuksia, joista useat jatkuvat tänä päivänäkin. Centekin alla perustettiin myös useita sovelluslaboratorioita koulutus- tutkimus- ja yrityskäyttöön. Yksi esimerkki edelleen jatkuvasta Centek-yhteistyöstä on "Hyvinvointi-IT-verkosto", jonka suurimpana saavutuksena ovat olleet "Plug-IT" terveydenhuollon tietojärjestelmiä kehittävä hankekokonaisuus ja sen jatkohankkeet. Sensoritekniikan yhteiskäyttölaboratorio sai alkunsa toimijoiden puitesopimuksesta 2003 ja edelleen toimintamallisopimuksesta 2005. Tavoitteena oli panostaa voimakkaasti sensoritekniikan kehitykseen Kuopion alueella. Mukana ovat Kuopion yliopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu, VTT ja Kuopio Innovation Oy (aiemmin teknogiakeskus Teknia) sekä Honeywell Oy. Tuloksena on ollut 2006 mennessä lähes 10 milj. EUR panostus tutkimukseen ja laitteistoihin. Tämän vaiheen jälkeen hankeyhteistyö on vahvistunut edelleen toimijoiden kesken. Centek-yhteistyön jatkamista varten perustettiin vuonna 2007 Centek ry. Perustajajäseninä olivat Kuopion yliopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu, VTT ja Honeywell Oy sekä henkilöjäsenet . |
| Last Updated on Tuesday, 16 June 2009 12:56 |
